Saara Tuukkasen muistelmat 1941 - 1944. Huijaus?

Onko kyseessä huijaus?

Luin kirjan arvostelun ensin YLEn uutisista. Tämän jälkeen arvosteluja löytyi muualta mediasta, kuten Savon Sanomista ja Helsingin Sanomista.

Kirja on saanut mainosta esittelemällä suomalaisiin kohdistuneita raakuuksia. Raskaana olevia naisia on murhattu, sikiöt revitty kohdusta ja isketty puuhun jaloistaan. Saksalaiset sotilaat olisivat hakeneet naisia työleiriltä, jonka jälkeen naiset ovat kadonneet. Leiriä on verrattu pahamaineiseksi keskitysleiriksi, jonne Suomen juutalaisia olisi koottu Saksaan lähetettäviksi.

Tämän hetkisten tietojen mukaan tällaiset väitteet ovat keksittyä tietoa. Asian tutkimista pahentaa se, että esimerkiksi YLEn kirjoittamaa uutista asiasta on jatkuvasti muokattu ja keksitty kohuotsikoita.

Nyt 23. maaliskuuta Yle kertoo seuraavaa:

"Telttoja oli noin kymmenen ja naiset tekivät metsässä halkoja. Isä muistaa myös pari naisvartijaa. Lisäksi leirillä kävi paikkakunnan miehiä tekemässä halkopinoihin pääpuita ja pinonpohjia. Vapolle ne halot tehtiin.
 Paukkosen mukaan hänen isänsä oli tunnistanut myös leiriä käsittelevässä kirjassa esiintyvän hevosmiehen. - Isä tiesi hänet ja soitinkin asiasta kirjan kirjoittajalle. Naisia leirille ajanut hevosmies oli hyvin tuttu isälle ja äidille.
 Paukkosen mukaan hänen isänsä ei usko väkivaltaisuuksiin.
– Hän ei usko niitä tarinoita eikä myöskään sitä, että saksalaiset olisivat tuoneet naisia sinne. Mitään saksalaistoimintaa siellä ei isän mielestä ollut. Nämä ovat tietysti nuoren pojan silmin nähtyjä asioita."

Esiin tulleita kysymyksiä, joita yritän tämän hetkisten tietojen pohjalta käydä läpi.

1. Mihin kirjan tiedot pohjautuvat?
2. Missä leiri sijaitsi?
3. Kuka hallinnoi leiriä ja keitä kuului leirin henkilökuntaan?
4. Keitä leiriin sijoitettiin?
5. Leirin olosuhteet.
6. Saksalaiset leirillä?
7. Millaista työtä leirillä tehtiin?
8. Onko kysessä sittenkin vain tavallinen halkoleiri? 
9. Tuukkasen salainen toimeksianto

Olisi erittäin tärkeää, esimerkiksi tutkivan journalistin käyvän läpi kuuluisan sinikantisen päiväkirjan ja nauhoitetut Saara Tuukkasen haastattelut. On selviä viitteitä siihen, etteivät kirjan kertomukset perustu totuuteen, tai väitettyihin dokumentteihin!
Tähän mennessä mediasta löydetyt kirjan arvostelut ja artikkelit on kirjoitettu ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Niistä puuttuu tolkku.

 Mihin kirjan tiedot pohjautuvat?

Kirjan on kirjoittanut Saara Tuukkasen poika Risto Joutjärvi. Varmaa tietoa kirjan lähteistä ei ole. Tämän hetkisten tietojen mukaan kirja pohjautuu:

- Saara Tuukkasen leirillä pitämään päiväkirjaan (sinikantinen).
- Saara Tuukkasen muistelmiin
- Jotjärven äänittämiin äitinsä nauhoituksiin, 40 tuntia ennen äidin kuolemaa.
- Joutjärven ja äitinsä yhdessä koneella kirjoittamiin teksteihin.
- Tuukasen kanssa käytyihin keskusteluihin.
- Muihin dokumentteihin.

Tietääkseni kukaan ei ole varmistanut tai nähnyt Tuukkasen päiväkirjaa leiriajalta, eikä kuunnellut nauhoituksia. Mitä ovat "Muut dokumentit?

YLEn sivuilta on nähtävissä kirjoituskoneella romaanimuotoon kirjoitettu osa tekstistä, jota kustantaja on pyytänyt muuttamaan.

Lainaus Kouvolan Sanomista: "
"Joutjärven teksti perustuu hänen äitinsä päiväkirjoihin ja muihin dokumentteihin sekä perusteellisiin, nauhoitettuihin haastatteluihin."

Risto Joutjärven haastattelu YLE:

YLE: Risto Joutjärven Haastattelu
http://areena.yle.fi/radio/2756383

(jo tätä kuunnellessa pitäisi epäilysten herätä... kuten "– Suomessa puhutaan, että Saksaan olisi lähetetty vain kourallinen juutalaisia, mutta Heinävedeltäkin lähetettiin. Riitti että oli juutalaista sukuperää tai ollut naimisissa juutalaisen kanssa...Leirin lähellä oli puu, jota sanottiin veripuuksi. Leiriläiset olivat nähneet, kuinka siellä oli ammuttu raskaana ollut nainen ja lapsi oli otettu ulos ja isketty (jaloista) puuhun.Tekijät olivat aina saksalaisia")

 Missä leiri sijaitsi?

Tästä ei edes muistelmissa anneta tarkkaa tietoa, muuta kuin Heinävesi, vaikka Saara Tuukkanen kävi uudelleen leirillä vuonna 1945.  

Helsingin Sanomat tietää kertoa: "
Heinäveden seudulla ollaan nykyisin selvillä, että pitäjässä toimi tuolloin sekä venäläisten sotavankileiri että suomalaisten naisten erityistyöleiri. Silloiselta Sapun juna-asemalta oli 12 kilometrin matka Pölläkän kylään, jossa sijaitsi Leppämäen tuhathehtaarinen suurtila. Kummatkin leirit oli pystytetty Leppämäen tilan maille."
Venäläisten sotavankileiriä ei silminnäkijöiden mukaan ole ollut olemassakaan paikkakunnalla. Paikalla työskenteli muutamia sotavankeja maataloustöissä useamassa eri kohteessa. Tämä oli tuolloin yleisenä tapana.

 Kuka hallinnoi leiriä ja keitä kuului leirin henkilökuntaan?

 

Mottitalkoot muistaja.fi sivulta. Kuva ei liity kirjassa mainittuihin leireihin.

Muistelmien mukaan Tuukkasen työnantajana oli Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö.
Ministeriön vastuulle kuului  yleisen työvelvollisuuden johto. 

Suomessa säädettin yleinen työvelvollisuus lokakuussa 1939. Alkuun työvelvollisuus kosketti 18-55-vuotiaita, mutta vuonna 1942 työvelvollisuuden piiriin joutuivat myös 15-17-vuotiaat nuoret ja 55-65-vuotiaat vanhat.

Maataloustöihin määrättiin etenkin asutuskeskusten naisia. Vuonna 1942 heidän määränsä oli 32 000. Seuraavana vuonna työvelvollisuusnaisia oli maataloustöissä jo 140 000. Heistä 46 000 oli määrätty viettämään lomastaan puolet eli pari viikkoa maataloustöissä.

"Vuon­na 1942, ta­san 70 vuot­ta sit­ten, suo­ma­lai­set ryh­tyi­vät jou­kol­la pilk­ko­maan pui­ta kan­sa­kun­nan hy­väk­si. Syn­tyi­vät niin sa­no­tut mot­ti­tal­koot. Seu­raa­va­na vuon­na hak­kui­siin vel­voit­ti mi­nis­te­riö. Kau­pun­ki­lai­sia kyy­di­tet­tiin myös vii­kon­lop­puisin ra­dan­var­si­pi­tä­jiin, jos­sa hal­ko­sa­vo­tat odot­ti­vat. Ja tu­los­ta tu­li. HS:n ar­kis­to­leik­keen mu­kaan vuon­na 1943 jo­pa kol­mas­osa Suo­men asu­tus­kes­kus­ten tar­vit­se­mas­ta polt­to­puus­ta ha­kat­tiin mot­ti­tal­kois­sa.

 Heinäveden alueella, http://www.soinilansalmi.net/html/soini ... itelma.pdf

" Kylän naiset, vanhat miehet ja nuoret pojat joutuivat osallistumaan mottitalkoisiin.
Halkojen tarve oli sota-aikana suuri ja kaikkien työpanosta tarvittiin."

Leirin henkilökunnasta muistelmat kertovat vain apulaisjohtaja Saara Tuukasen ja leirin johtajana toimineen nimimerkki "Marjastiinan" nimet. Tämä on erittäin outoa.

Keitä leiriin sijoitettiin?

Muistelmien mukaan leirillä työskentelivät erikseen mainittuina juutalaiset ja mustalaiset. Lisäksi paikalla oli opettajia, sairaanhoitajia, raskaana olevia naisia, kommunisteja, asunnottomia, prostituoituja jne...
Mustalaisten sijoittaminen ko. leirille on outoa, koska mustalaisille oli omat leirinsä. Saara Tuukkasen muistelmissa kerrotaan mustalaisten usein pelastaneen Tuukkasen hengen.

Suurta ihmetystä herättää muistelmissa mainittun, että leirin vaihtuvuus oli suurta. Kerralla leirillä oli noin 50 naista työssä. Tällainen maininta vaihtuvuudesta parissa kuukaudessa osoittaa kyseessä voivan olleen normaalin Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ylläpitämä työvelvollisten ns. halkoleiri.

 Leirin olosuhteet

Motinteossa 1943. Kuva: kassunkakarat.info. Kuva ei liity kirjassa mainittuihin työleireihin.

 

Muistelmien mukaan olosuhteet olivat lähes saksalaisten keskitysleirien tasoa.

• Raskaana olevia naisia kiusattiin, murhattiin, ammuttiin, vatsoja avattiin ja sikiöitä tapettiin iskemällä jaloista puuhun.  
• Saksalaiset sotilaat hakivat naisia autoillaan ja tämän jälkeen naiset katosivat.
• Leirillä olevia juutalaisia luovutettiin Saksaan.
• Myös juutalaisen kanssa naimisissa olevia kansalaisia tuotiin leiriin. 
• Murhiin syyllistyivät lähinnä saksalaiset

Osä näistä kertomuksista perustuu toisen käden tietoihin, joita Tuukkanen oli kuullut. Muut väitteet eivät ole uskottavia vaan lähinnä mielikuvituksen tuotetta.


Kirjassa on kerrottu huonosta vaatetuksesta. Katsotaan mitä aikalaiset kertovat tavallisista mottitalkoista, johin kymmenet tuhannet naiset osallistuivat muutamien vikkojen ajan työvelvollisina. Lainaukset SAK:n julkaisusta: 


"Eräs työvelvollisena maataloustöihin määrätty helsinkiläisnainen muistelee kaksiviikkoista maatalouskamppailuaan "lain määräämän rangaistuksen uhalla" varustusten osalta heikoksi. Saappaat piti lainata; kenellä oli hovimestarin kalastussaappaat, toisella isännän huonompi pari ja kolmannella ystävättäreltä lainatut kumisaappaat. Vaateparsina olivat erään luutnantin siviilihousut ja vanhat hiihtohousut, nekin enimmäkseen lainatavaraa. Kaupunkilaisneitosten paperikengät, "vistraleningit" ja vaaleat ulkoiluasut osoittautuivat kelvottomiksi peltotöissä. Muistelija asutettiin kahden ystävänsä kanssa pieneen saunakamariin humisevien kuusten katveeseen. Ensimmäisinä öinä maatalousapulaiset heräsivät hampaiden kalinaan kosteissa vuodevaatteissa ja jakoivat kaikki mahdolliset vaatteet keskenään. Tuttavilla oli huonompi onni, he joutuivat valjashuoneeseen koville lavereille.

Tunnettu poliitikko Tyyne Leivo-Larsson on myös muistellut pariviikkoista halkoleiriään, jonka hän piti kesälomallaan Kuopion suunnassa. Ystävänsä kanssa matkaan lähteneen Leivo-Larssonin matka taittui ensin junalla, sitten linja-autolla ja veneellä ja lopulta kinttupolkuja pitkin perille. Paikalle oli tullut 12 eri-ikäistä työvelvollista. Heidät asutettiin parakkiin, jonka maalattia oli peitetty laudoilla. Lattialla pedattavia makuupaikkoja varten naiset saivat pussit, joihin kukin sai hakea olkia ladosta. Naiset nukkuivat vieri vieressä jalat kohti keskellä huonetta olevaa kaminaa." 

 

Saksalaiset leirillä

Muistelmien mukaan saksalaiset syyllistyivät murhiin leirillä ja hakivat autolla leirialueen naisia käyttöönsä, jonka jälkeen naisista ei enää kuulunut mitään. Naiset katosivat. Saksalaisten sotilaiden leiri oli lähellä muistelmissa mainittua leiriä.

Mitään saksalaisten sotilaiden leiriä ei ole ollut lähelläkään Heinävettä.

Helsingin Sanomissa historiantutkija ja -tuntija, valt. tri Veli-Pekka Leppänen kertoo:

"Paikoin Tuukkanen selvästi liioittelee, kuten naisille ylivoimaisissa halkomottinormeissa. Eikä juutalaisnaisten lähettäminen Heinävedeltä suoraan Saksaan ole uskottavaa sekään.

Raskaaksi tulleiden leirinaisten puistattavat kohtalot, hengenriistoja myöten, ovat myös mitä ilmeisimmin kuulopuhetta tai mielikuvitusta."

 Telttamajoitus

Telttamajoituksessa käytettiin armeijan puolijoukkuetelttoja. Näin myös siviilityömailla ja talkoissa.
Kuten kaikki armeijan käyneet tietävät, ei teltassa ole kovinkaan huonot oltavat.

Kuva wikipedia.fi:stä. Esimerkiksi partiolaisleireissä majoitutaan usein tällaiseen puolijoukkuetelttaan.

Venäläiset sotavangit mottitalkoissa

Venäläisiä sotavankeja.

Valokuvat: http://www.suomenmuseotonline.fi/fi/selaa?pathId=1.2.6774.


Suomen historian pro gradu –tutkielma, Tampere 2015, Teemu Kumpulainen.

" Sotavankien metsätyötä on tutkielmassa käyty tarkemmin läpi ja vertailtu suomalaisten metsä-työläisten tekemään työhön. Suurin osa sotavangeista ei ollut siviiliammatiltaan metsätyön
ammattilaisia, joten heiltä eivät työnantajat odottaneet erityisen suuria työsuorituksia. Työnantajien
arvioiden mukaan sotavangit suoriutuivat urakoistaan hyvin ja mitä kauemmin samat miehet olivat samalla työnantajalle, sitä paremmaksi työn tulokset tulivat.
 
Sotavankien työstä oli Suomelle merkittävä hyöty. Sotavankien työtä myös arvostettiin hyvin paljon.
Työnantajat eivät halunneet luovuttaa sotavankejaan pois. Jos vanki määrättiin luovutettavaksi, anoi työnantaja uutta vankia tilalle."

Kirjassa mainitut venäläiset sotavangit ovat hyvin saattaneet olla tilan työntekijöitä, jotka ovat olleet auttamassa naisia halkopinojen teossa.

Salainen toimeksianto vakoilla leirin johtajatarta

Lainaus kirjan esittelystä:

"Saaralle annettiin salainen käsky kirjata kaikki leirillä tapahtuneet laiminlyönnit ja leirin johtajan isän-maata loukkaavat puheet ja tekemiset sekä ilmoittamattomatta jätetyt menot, sillä johtajaa epäiltiin mustanpörssin kaupasta. Uusi työpaikka kuulosti entistä jännittävämmältä."

Tuukkanen piti tästä toimeksiannosta päiväkirjaa. Hän kopioi päiväkirjan tiedot toiseen sinikantiseen vihkoon joka on pohjana julkaistulle kirjalle. Päiväkirjan kopio on kirjan kirjoittajan, Joutjärven hallussa. Toisen kopion Tuukkanen luovutti ministeriölle.
Valitettavasti kellekään ei päiväkirjan sisältöä ole näytetty.

Työleirit hakkutalkoissa

Suomessa on ollut satoja erilaisia leirejä, joihin mm. työvelvollisia on kuljetettu ympäri Suomea. Työvelvolliset asuivat usein teltoissa, kuten puolijoukkueteltoissa ja Enson vaneriteltoissa. Leireillä oleskeltiin (työvelvollisuus) kaksi viikkoa - kuukausi.

Telttoja pystytettiin lähelle hakuualuetta ja hakkuiden päätyttyä teltta-alue siirrettiin uuteen paikkaan.
Ruuat valmistettiin joko teltan kamiinan päällä ja/tai ulkosalla. Luonnollisesti tarpeet hoidettiin riulla tai vastaavalla.
Isoimmilla telttaleireillä oli aina muutama työnjohtaja johtamassa työtä. Naisille tarkoitetuilla työleireillä ja halkoleireillä johtajina olivat naiset.

Uutta tietoa työleireistä

Vihdoinkin asiallista tietoa faktapohjalta.

YLEn toimittaja Pekka Niiranen on itse kerännyt aihetta koskevaa materiaalia jo useiden vuosien ajan.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_heinaveden_leiri_oli_vain_yksi_monista/7949312

Julkisuudessa kauhisteltu Heinäveden työleiri oli vain luoto työleirien saaristossa, kirjoittaa jatkosodan aikaisesta työleirijärjestelmästä tieteellistä tutkimusta tekevä Ylen toimittaja Pekka Niiranen. Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ollut mistään keskitysleirijärjestelmästä.

"Julkisuudessa kauhisteltu Heinäveden työleiri oli vain luoto työleirien saaristossa, kirjoittaa jatkosodan aikaisesta työleirijärjestelmästä tieteellistä tutkimusta tekevä Ylen toimittaja Pekka Niiranen. Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ollut mistään keskitysleirijärjestelmästä."

"Ajatus konkretisoitui kesällä 1942, kun Uuraisiin perustettiin Suomen ensimmäinen naisten metsätyöleiri. Kyseessä oli halkoleiri, jolle joutui runsaat kolmekymmentä naista. Tämän jälkeen leirijärjestelmä levisi kuin syöpä ja pian toiminnassa olivat leirit myös Mäntsälässä, Ilmajoella ja Mustialassa, ja myöhemmin syksyllä perustettiin vielä kaksi uutta leiriä Jokioisiin ja Vaalaan."

"Työleireillä tehtiin työtä, mutta mitään keskitysleirejä ne eivät olleet. Tehdystä työstä maksettiin pientä palkkaa, josta kuitenkin vähennettiin majoitus-, ruoka- ja vaatetuskulut. Metsätyöleireillä oli myös tehtävä vähintään 75 mottia, ennen kuin poispääsystä kannatti edes haaveilla."

"Toisin kuin Heinäveden leirin tapauksen yhteydessä on jatkuvasti väitetty, työleireistä löytyy arkistoista runsaasti materiaalia. Papereiden läpikäyminen on kuitenkin työlästä, sillä dokumentit on koottava yksitellen satojen arkistomappien sisältämän arkistomassan joukosta.

Olen itse kerännyt aihetta koskevaa materiaalia jo useiden vuosien ajan, enkä ole havainnut, että leirijärjestelmää koskevia papereita olisi hävitetty. Niinkin on julkisuudessa tosin väitetty. "
 
Tutkimuksia työleireistä Suomessa

Salminen, Henna: "Laissa säädetyn rangaistuksen uhalla kutsutaan täten". Naisten työvelvollisuus jatkosodan 1941–1944 aikana. Suomen ja Pohjoismaiden historian pro gradu -tutkielma, humanistinen tiedekunta, HY, 2000.
Saraste, Eija: Työvoimahallinto ja -politiikka Suomessa toisen maailmansodan aikana.
Inhimillisten resurssien käyttö kriisiaikana 1939–1944. Poliittisen historian
lisensiaattityö, valtiotieteellinen tiedekunta, HY, 1983.
Juurikkala, Virva: Häpeäksi kansakunnalle. Tervalammen työlaitoksen naisirtolaiset 1942-1947. Talous- ja sosiaalihistorian pro gradu -tutkielma, valtiotieteellinen tiedekunta, HY, 1997.

olaviesko(at)gmail.com